Lasten kirjallisuuskurssin satoa syyskaudelta 2015

Lasten kirjallisuuskurssin aiheena oli syyskaudella 2015 ystävyys. Lapset saivat kurssin aikana kirjoittaa tarinoita ja runoja ystävyydestä ja kurssilla myös luettiin paljon ystävyyteen liittyviä tarinoita sekä runoja. Kokosimme alle muutaman lasten kirjoittaman tarinan ystävyydestä.

Ystävyys
Äiti sanoi, että ystävyys on kuin pikkuinen ukko, joka sitoo ystävät yhteen jollakin ihmeellisellä lukolla, niin että ystävät ovat aina yhdessä. Minä pelkäsin hävittäneeni tuon ukon, kun riitelin ystäväni kanssa. Välillämme ollut lukko särkyi tuhansiksi palasiksi ja minä sen mukana. En pystynyt nukkumaan enkä syömään, koska ajattelin vain kadottamaani pikkuista ukkoa. Mietin, mistä voisin löytää sen uudelleen. Lopulta keksin, että kadonnut ukko olikin niinkin yksinkertainen sana kuin ”anteeksi”. Kun sanoin tuon taikasanan ystävälleni, tunsin kuinka välillämme ollut lukko loksahti taas kiinni ja kuinka kaikki oli taas niin kuin ennenkin. En enää koskaan kadota tuota pientä tärkeää ukkoa, vaan muistan aina sanoa anteeksi, jos olen loukannut jotakuta. – Liisa, 10 vuotta.

Ystävyys
Paras ystäväni on Bella-kissa, jonka sain 5-vuotiaana. Bella on löydetty kadulta ja saimme sen löytöeläintalosta, jossa se oli odottamassa uuden kodin löytymistä. Bella piti minusta heti ensitapaamisestamme lähtien ja siitä tuli pian paras ystäväni. Kun herään aamulla, tulee Bella kehräämään jalkoihini. Jos en jaksaisi nousta, tökkää se minua jalkoihin hellästi, mutta päättäväisesti. Kun tulen koulusta, on Bella minua ovella vastassa valmiina leikkimään ja kuulemaan, miten koulupäiväni meni. Bella ei koskaan kerro näitä asioita muille. Voin kertoa sille suurimmatkin salaisuuteni, eikä se koskaan paljasta niitä muille. Jos olen surullinen, Bella lohduttaa minua ja antaa minun itkeä sen pehmeää turkkia vasten. Se on todellakin paras ystäväni! – Saara, 10 vuotta.

Ystävyys
Kun olimme pelaamassa jalkapalloa, kaaduin juuri kun joukkueemme oli tekemässä maalin. Joukkuetoverini Heikki näki kaatumiseni, keskeytti pelin, ja tuli auttamaan minua. Osa joukkuekavereista torui tästä Heikkiä sanoen:”Mikset tehnyt maalia? Se oli niin hyvä maalipaikka! Olisimme voittaneet koko pelin!”. Heikki sanoi kuitenkin, että tärkeämpää kuin pelin voittaminen oli se, että minä olin kunnossa. Heikki auttoi minut kentän laidalle ja auttoi joukkueemme huoltajaa puhdistamaan haavani sekä laittamaan siihen laastarin. Heikki on todellinen ystävä! – Ville, 9 vuotta.

Ystävyys
Olin pienenä ujo ja arka. Ekaluokalla minua taidettiin hieman kiusatakin. Minulla ei ollut yhtään oikeaa ystävää, mutta mielikuvitusystävä minulla oli! Mielikuvitusystäväni nimi oli Milla ja se ilmestyi aina paikalle, kun olin yksinäinen tai kun olisin halunnut leikkiä jonkun kanssa. Kun lähdin kouluun, pidin Millaa kädestä, etten pelännyt ihan niin pahoin. Muut eivät nähneet Millaa, mutta ei se minua haitannut. Minulle Milla oli todellinen. Juttelin sen kanssa, leikin sen kanssa, jaoin ruokani sen kanssa ja nukuin sen kanssa. Milla oli paras ystäväni ainakin vuoden ajan, mutta yllättäen Milla katosi, kun tutustuin luokallani olevaan Minna-nimiseen tyttöön, jonka kanssa aloimme leikkiä myös koulupäivien jälkeen. Olen joskus miettinyt, minne Milla mahtoi kadota? Ehkä se meni jonkun toisen yksinäisen pikkutytön luo? Mutta Minnan kanssa olemme ystäviä edelleenkin ja olemme ystäviä toivottavasti elämämme loppuun asti. – Sanna, 10 vuotta.

Ystävyys
Mietin pienempänä voivatko kissa ja koira olla ystäviä vai ovatko ne liian erilaisia? Onko niiden edes mahdollista ymmärtää toisiaan? Mummolassa sitten näin, kuinka Murre-koira ja Mirri-kissa olivat toistensa parhaat ystävät ja nukkuivatkin toisiinsa kietoutuneina. Tuolloin päätin, etten itsekään pelkäisi kohdata ystäviä, jotka ovat kovin erilaisia kuin minä! Vaikkemme toimisikaan kaikissa asioissa samalla tavalla ja vaikka pitäisimmekin ihan erilaisista asioista, voisimme silti olla ystäviä – aivan kuten Murre ja Mirri! – Helen, 10 vuotta.